Elämä Suomessa

Kaupungit

Tasa-arvo ja yhdenvertaisuus

Tasa-arvo miesten ja naisten välillä

Suomen lain mukaan miehillä ja naisilla on samat oikeudet. Myös avioliitossa olevilla naisilla on samat oikeudet kuin miehillä.

Suomessa on tavallista, että myös naiset käyvät töissä, vaikka heillä olisi lapsia. Vastuu lasten ja kodin hoitamisesta kuuluu sekä naiselle että miehelle. Naiset eivät tarvitse töissä käymiseen tai opiskeluun puolisonsa tai vanhempiensa lupaa.

Naiset ja miehet voivat itse päättää kenen kanssa he menevät naimisiin. Avioliittoon pakottaminen on Suomessa rikos. Esimerkiksi vanhemmilla ei ole oikeutta pakottaa tai painostaa lastaan menemän naimisiin. Sekä naisella että miehellä on oikeus hakea avioeroa. Avioeron voi saada myös ilman toisen puolison suostumusta.

Väkivalta on Suomessa aina rikos. Myös perheessä ja parisuhteessa tapahtuva väkivalta esimerkiksi lyöminen ja seksuaalinen väkivalta on aina rikos. Lue lisää Infopankin sivuta Väkivalta ja Kunniaan liittyvä väkivalta.

Tasa-arvo työelämässä

Työelämässä naisia ja miehiä on kohdeltava samalla tavalla. Syrjintä sukupuolen perusteella on kielletty. Se tarkoittaa esimerkiksi sitä, että sukupuolen perusteella ei saa maksaa miehelle korkeampaa palkkaa kuin naiselle tai irtisanoa naistyöntekijää, koska hän on raskaana.

Tasa-arvolaki kieltää syrjinnän sukupuolen takia. Tasa-arvovaltuutettu on viranomainen, joka valvoo, että tasa-arvolakia noudatetaan. Jos epäilet, että sinua on syrjitty työelämässä sukupuolen takia, voit ottaa yhteyttä tasa-arvovaltuutettuun tai omaan ammattiliittoosi.

Lue lisää Infopankin sivulta Yhdenvertaisuus ja tasa-arvo työelämässä.

linkkiTasa-arvovaltuutettu:
Tietoa tasa-arvostasuomi | ruotsi | englanti

Yhdenvertaisuus

Suomen lain mukaan kaikkia ihmisiä täytyy kohdella yhdenvertaisesti. Syrjintä on rikos.

Infopankin sivulla Syrjintä ja rasismi on tietoa siitä, mistä voit saada apua, jos olet kokenut syrjintää tai joutunut rasistisen rikoksen uhriksi.

Seksuaalivähemmistöjen ja sukupuolivähemmistöjen oikeudet

Suomen lain mukaan ihmistä ei saa syrjiä seksuaalisen suuntautumisen perusteella. Laki kieltää syrjinnän myös sukupuoli-identiteetin tai sukupuolen ilmaisun perusteella.

Suomesta voi hakea turvapaikkaa, jos on kokenut muualla vainoa seksuaalisen suuntautumisen tai sukupuoli-identiteetin vuoksi. Turvapaikan saaminen ei kuitenkaan ole itsestään selvää vaan jokaisen hakijan tapaus tutkitaan. Tutkinnassa selvitetään hakijan ja hänen lähtömaansa tilanne mahdollisimman tarkasti.

Suomessa on useita seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen järjestöjä. Ne pyrkivät parantamaan näiden vähemmistöjen asemaan yhteiskunnassa. Monet järjestöt tarjoavat myös koulutusta, neuvontaa ja erilaisia tukipalveluja.

Transsukupuoliset henkilöt, transvestiitit, intersukupuoliset ja muut sukupuoleltaan moninaiset ihmiset voivat saada apua tasa-arvovaltuutetulta, jos he kokevat syrjintää.

Suomessa kaksi miestä tai kaksi naista voi rekisteröidä parisuhteensa. Rekisteröity parisuhde muistuttaa avioliittoa. Lisätietoa aiheesta löydät Infopankin sivulta Rekisteröity parisuhde.

Infopankin sivulla Erilaiset perheet on tietoa samaa sukupuolta olevien pariskuntien perheistä.

linkkiSeta:
Tietoa seksuaalisesta tasavertaisuudestasuomi | ruotsi | englanti | venäjä

linkkiTrasek ry.:
Tietoa sukupuolivähemmistöillesuomi | ruotsi | englanti

linkkiDreamwearclub ry.:
Tietoa sukupuolivähemmistöillesuomi

linkkiTranstukipiste:
Tietoa sukupuolivähemmistöillesuomi | ruotsi | englanti

linkkiOikeusministeriö:
Tietoa rekisteröidystä parisuhteesta -esitesuomi | ruotsi

Lapsen oikeudet

Suomessa lapsella on oikeus erityiseen suojeluun ja huolenpitoon. Lapsella on myös oikeus esittää oma mielipiteensä. Lapsella on oikeus siihen, että hänen mielipiteensä otetaan huomioon, kun häntä koskevasta asiasta päätetään. Suomen lain mukaan lapsen ruumiillinen kurittaminen on kielletty, ja siitä voi saada rangaistuksen.

Lisätietoa lapsen oikeuksista löydät myös Infopankin sivuilta Lapset.

linkkiLapsiasiavaltuutettu:
Lapsen oikeudet -esitesuomi | ruotsi | englanti | venäjä

Vammaisten oikeudet

Lain mukaan vammaista henkilöä ei saa syrjiä. Vammaisella on oikeus elää normaalia elämää, esimerkiksi opiskella, tehdä työtä ja perustaa perhe. Yhdenvertaisuuslain mukaan työnantajien ja koulutuksen järjestäjien täytyy parantaa vammaisten mahdollisuuksia saada työtä ja koulutusta. Esimerkiksi työympäristöä voidaan muuttaa niin, että vammaisen on helpompi kulkea.

Tietoa palveluista vammaisille henkilöille löydät Infopankin sivulta Vammaiset.