Elämä Suomessa

Kaupungit

theme icon

Ulkomainen tutkinto Suomessa

Jos olet suorittanut ulkomailla tutkinnon, sinulle voi olla hyötyä tutkinnon rinnastamisesta, ammattipätevyyden tunnustamisesta, ammatinharjoittamisoikeuden hankkimisesta tai näyttötutkinnosta.

Tutkinnon vastaavuus ja tunnustaminen

Tutkinnon tunnustaminen tarkoittaa päätöstä siitä, millaisen kelpoisuuden ulkomailla suoritettu tutkinto antaa työn tai opiskelupaikan hakemiseen Suomessa. Tutkinnon tunnustaminen on maksullista ja sitä haetaan Opetushallitukselta. Kun haet opiskelupaikkaa, tutkinnon tunnustamista ei välttämättä tarvita.

Ammatillinen tunnustaminen ja ammatinharjoittamisoikeus

Julkisen sektorin (valtio ja kunnat) tehtäviin hakevien henkilöiden pitää usein täyttää koulutusta koskevia kelpoisuusvaatimuksia. Kun ulkomailla opiskellut hakee näihin tehtäviin, hän tarvitsee yleensä Opetushallituksen päätöksen tutkinnon antamasta virkakelpoisuudesta.

Säännelty ammatti tarkoittaa tehtävää, johon hakevalla täytyy olla lain määräämä tietty tutkinto tai tietyt opinnot. Säänneltyihin ammatteihin kuuluu sekä julkisen sektorin tehtäviä että ammatteja, joihin vaaditaan ammatinharjoittamisoikeus. Ammatinharjoittamisoikeus vaaditaan esimerkiksi terveydenhuollon ja merenkulun ammateissa.

Jos sinulla on ulkomaalainen tutkinto johonkin Suomessa säänneltyyn ammattiin, tarvitset ammatista vastaavan viranomaisen päätöksen, ennen kuin voit harjoittaa ammattia Suomessa. Opetushallituksen verkkosivuilla on lista säännellyistä ammateista ja niistä vastaavista viranomaisista.

Yksityisen sektorin työnantaja arvioi itse, hyväksyykö se työntekijän ulkomaisen tutkinnon. Yksityisellä sektorilla ei vaadita tunnustamispäätöstä, mutta siitä saattaa olla hyötyä työn hakemisessa.

Opetushallitus antaa myös asiantuntijalausuntoja ulkomaisista ammatillisista tutkinnoista. Lausunto ei anna virkakelpoisuutta Suomessa. Se voi kuitenkin auttaa työn tai koulutuspaikan haussa, koska siinä kuvataan ulkomailla suoritetun koulutuksen sisältöä ja tasoa.

Akateeminen tunnustaminen

Jos haluat jatkaa opiskelua Suomessa, ulkomailla suorittamasi opinnot voidaan ottaa huomioon akateemisen tunnustamisen avulla.

Tutkintojen akateeminen tunnustaminen tarkoittaa

  • hakeutumista koulutukseen ulkomaisen koulutuksen perusteella
  • ulkomaisten opintojen hyväksilukemista osaksi Suomessa suoritettavaa tutkintoa.

Oppilaitokset päättävät itse opiskelijavalinnoistaan ja siitä, hyväksyvätkö ne ulkomailla suoritetut opinnot osaksi Suomessa suoritettavaa tutkintoa. Kysy lisätietoja suoraan oppilaitoksesta, johon haluat opiskelemaan.

linkkiOpetushallitus:
Tutkinnon tunnustaminensuomi | ruotsi | englanti

linkkiTyö- ja elinkeinoministeriö:
Tutkintojen tunnustaminensuomi | ruotsi | englanti

linkkiOpetushallitus:
Säännellyt ammatitsuomi | ruotsi | englanti

linkkiOpetushallitus:
Lausunnot ulkomaisista ammatillisista tutkinnoistasuomi | ruotsi | englanti