Elämä Suomessa

Kaupungit

theme icon

Työsuhteen ehdoista sopiminen

Suomessa työntekijän oikeudet määräytyvät työlainsäädännön ja työehtosopimusten mukaan. Niissä määritellään esimerkiksi vähimmäispalkat, työajat, lomat, sairausajan palkat ja työsopimuksen päättämisen ehdot.

Työnantajaliitto ja työntekijäliitto sopivat yhdessä tietyn alan työehdoista. Silloin alalle syntyy työehtosopimus (TES). Julkisella sektorilla (kunta tai valtio työnantajana) sovitaan virkaehtosopimus (VES) tai kunnallinen yleinen virka- ja työehtosopimus (KVTES).

Työehtosopimuksessa sovitut edut ovat aina vähimmäisetuja. Niitä ei voida alittaa työsopimuksessa. Esimerkiksi palkka ei voi olla pienempi kuin työehtosopimuksessa on sovittu. Työnantaja ja työntekijä voivat työsopimuksessa kuitenkin sopia työehtosopimusta paremmista ehdoista.

Työehtosopimukset sovitaan määräajaksi, yleensä vuodeksi tai kahdeksi tai pidemmäksikin ajaksi. Työ- ja virkaehtosopimus sitoo sopimuksen solmineita palkansaaja- ja työnantajaliittoja sekä niiden jäseniä. Työehtosopimus voi olla myös yleissitova. Tällöin myös työnantajaliittoon kuulumattomien työnantajien on noudatettava sopimusta työntekijöihinsä.

Työpaikkahakemuksissa ja työsopimuksissa voi lukea: ”palkkaus TES:in mukainen”. On hyvä ottaa selvää, kuinka suuri on oman alan palkka Suomessa. Työehtosopimus on tärkeä tuntea, koska Suomessa ei ole esimerkiksi minimipalkkalakia, vaan vähimmäispalkat määräytyvät aina työehtosopimuksen mukaan.

linkkiTyö- ja elinkeinoministeriö:
Työlainsäädäntösuomi | ruotsi | englanti

Työsopimus

Työnantaja tekee uuden työntekijän kanssa tavallisesti kirjallisen työsopimuksen. Työsopimuksessa sovitaan työtehtävät ja palkka sekä muut työhön liittyvät edut ja ehdot. Sopimus voi olla myös suullinen. Jos kirjallista työsopimusta ei ole tehty, työnantajan on annettava ilman eri pyyntöä kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista.

Suositeltavaa on, että työsopimus on kirjallinen. Kun asiat on kirjoitettu, sekä työntekijä että työnantaja voivat tarkastaa sopimuksesta, mitä yhdessä on sovittu. Tämä auttaa jos työssä tulee riitatilanteita.

Lue lisää työsopimuksen tekemisestä Infopankin sivulta Työsopimuksen sisältö.

linkkiTyösuojeluhallinto:
Työsopimuksen tekeminensuomi | ruotsi

Kirjallinen sopimus työnteon keskeisistä ehdoista

Työnantajan on annettava työntekijälle kirjallinen selvitys työnteon keskeisistä ehdoista toistaiseksi voimassa olevissa työsuhteissa sekä yli kuukauden jatkuvissa työsuhteissa.

Selvityksestä on käytävä ilmi ainakin

  • työnantajan ja työntekijän koti- tai liikepaikka
  • työnteon alkamisajankohta
  • määräaikaisen työsopimuksen kesto ja määrä-aikaisuuden peruste
  • koeaika
  • työntekopaikka
  • työntekijän työtehtävät
  • työhön sovellettava työehtosopimus
  • palkan ja muun vastikkeen määräytymisen perusteet sekä palkanmaksukausi
  • säännöllinen työaika
  • vuosiloman määräytyminen
  • irtisanomisaika tai sen määräytymisen peruste

Jos työnantaja ei toimita selvitystä työnteon keskeisistä ehdoista työntekijälle, hänet voidaan tuomita maksamaan sakkoja.