Elämä Suomessa

Kaupungit

theme icon

Avioliiton esteiden tutkinta

Ennen avioliittoa teidän täytyy kirjallisesti pyytää avioliiton esteiden tutkimista. Esteiden tutkinta tehdään maistraatissa. Kirjallisen pyynnön voi tehdä mihin tahansa maistraattiin. Esteiden tutkinta ei maksa mitään.

Jos jompikumpi teistä on evankelis-luterilaisen tai ortodoksisen kirkon jäsen, voitte pyytää esteiden tutkintaa myös omasta seurakunnasta.

Esteiden tutkinta on pakollinen, ilman sitä vihkimistä ei voida suorittaa. Esteiden tutkinnassa selviää esimerkiksi, jos toinen on jo naimisissa jonkun muun kanssa.

Suomessa esteiden tutkinta kestää noin viikon. Tutkinta on voimassa neljä kuukautta. Jos avioliittoa ei solmita siinä ajassa, esteiden tutkinta täytyy tehdä uudelleen. Tutkintatodistuksen täytyy olla mukana vihkitilaisuudessa.

Puolisoksi Suomeen

Avioliiton esteet tutkitaan Suomen lain mukaan, jos olet Suomen kansalainen tai asut pysyvästi Suomessa ja tietosi löytyvät väestörekisteristä.

Jos ulkomaalaisen puolison tietoja ei voida tarkastaa väestötietojärjestelmästä, hänen täytyy toimittaa maistraattiin oman maansa viranomaisen todistus avioliiton esteiden tutkintaa varten. Tähän kannattaa varata aikaa, koska eri maiden käytännöt vaihtelevat. Voit kysyä lisätietoja tarvittavista todistuksista maistraatista.

Lisäksi ulkomaalainen kumppani tarvitsee henkilöllisyystodistuksen, todistuksen siviilisäädystä (naimaton, eronnut, leski) ja näille Apostille -todistuksen. Apostille -todistus todistaa, että viranomaisen antama asiakirjan on antanut toimivaltainen henkilö.

Kussakin Haagin sopimusvaltiossa on Apostillen antava viranomainen. Lista sopimusvaltioista löytyy englanniksi Haagin kansainvälisen yksityisoikeuden sivuilta. Muista maista tuotavissa asiakirjoissa on oltava asiakirjan oikeaksi todistava leima, joka pitää pyytää kyseisen maan ulkoministeriöstä ja sen lisäksi Suomen kyseisessä maassa olevasta edustustosta. Kysy lisätietoja oman maasi edustustosta.

linkkiMaistraatti:
Maistraattien yhteystiedotsuomi | ruotsi | englanti

linkkiMaistraatti:
Pyyntö avioliiton esteiden tutkinnastasuomi | ruotsi

linkkiHaagin kansainvälinen yksityisoikeus:
Apostille -sopimukseen kuuluvat maatenglanti | ranska | espanja | saksa | portugali