Kun läheinen ihminen kuolee, omaiset voivat tarvita monenlaista apua ja tukea. Surun ja ahdistuksen kanssa ei tarvitse jäädä yksin. Kriisiapua voi hakea esimerkiksi perheneuvolasta, psykiatrian poliklinikalta tai terveysasemalta.
Jos ihminen kuolee sairaalan ulkopuolella, ilmoita asiasta heti poliisille tai lääkärille.
Poliisi huolehtii siitä, että kuoleman syy selvitetään, jos se on tarpeellista. Poliisi myös välittää tiedon kuolemasta Väestörekisterikeskukselle. Kun ihminen kuolee sairaalassa tai hoitolaitoksessa, tieto kuolemasta menee automaattisesti Väestörekisterikeskukseen sekä Kelaan ja eläkelaitoksiin.
Kun lääkäri on selvittänyt, mistä kuolema johtui, hän kirjoittaa kuolintodistuksen. Todistus tarvitaan, jotta ihminen voidaan haudata. Väestörekisteri tai seurakunta antaa hautausluvan, kun lääkäri on kirjoittanut kuolintodistuksen.
Kelan sivuilla on luettelo asioista, jotka täytyy muistaa, kun omainen kuolee.
Hautajaiset
Hautajaisten järjestämiseen voi saada apua uskonnollisista yhteisöistä. Kysy lisää omasta yhteisöstäsi. Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilta saat tietoa kirkon palveluista. On myös mahdollista järjestää siviilihautajaiset. Niistä saat tietoa Pro-Seremoniat-sivuilta. Hautaustoimistot tarjoavat maksullisia palveluita. Ne huolehtivat hautajaisjärjestelyistä, kuten vainajan kuljetuksesta, myyvät arkkuja ja uurnia sekä hoitavat sopimuksen mukaan kaikki muutkin asiat, jotka liittyvät hautaukseen ja joita omaiset pyytävät. Hautaustoimistoista saat tietoa esimerkiksi Suomen Hautaustoimistojen Liiton sivuilta.
Hautapaikka
Hautajaisten järjestämiseen voi saada apua uskonnollisista yhteisöistä. Kysy lisää omasta yhteisöstäsi. Suomen evankelisluterilaisen kirkon sivuilta saat tietoa kirkon palveluista. On myös mahdollista järjestää siviilihautajaiset, joihin ei kuulu uskollisia asioita. Siviilihautajaisista saat tietoa Pro-Seremoniat –palvelukeskuksesta.
Hautaustoimistojen palvelut ovat maksullisia. Ne huolehtivat hautajaisjärjestelyistä, kuten vainajan kuljetuksesta. Hautaustoimistot myös myyvät arkkuja ja hoitavat sopimuksen mukaan kaikki muutkin hautausasiat, joita omaiset pyytävät. Hautaustoimistoista saat tietoa esimerkiksi Suomen Hautaustoimistojen Liitosta. Monista hautaustoimistoista saa myös englanninkielistä palvelua.
Hautausavustus
Vainajalla voi joskus olla oikeus hautausavustukseen työsuhteen perusteella. Kysy asiasta viimeiseltä työnantajalta. Varattoman vainajan hautauskuluihin voi anoa toimeentulotukea kotikunnan sosiaalipalvelutoimistosta.
Perhe-eläke
Perhe-eläkettä voidaan maksaa henkilön kuoleman jälkeen hänen puolisolleen ja lapsilleen. Perhe-eläkkeen tarkoitus on turvata lesken ja lasten toimeentulo. Suomessa on kaksi perhe-eläkettä, Kelan perhe-eläke ja työeläkejärjestelmän perhe-eläke. Jos kuollut henkilö on ollut töissä tai toiminut yrittäjänä Suomessa, leski ja lapset voivat saada työeläkejärjestelmän mukaista perhe-eläkettä. Molempia eläkkeitä voi hakea Kelasta.
Jos henkilö on asunut tai työskennellyt pitkään toisessa maassa ennen Suomeen muuttoa, puolisolla tai lapsilla voi olla oikeus perhe-eläkkeeseen myös tästä maasta.
Perunkirjoitus
Perunkirjoitus täytyy pitää kolmen kuukauden kuluessa kuolemasta. Sitä varten tarvitaan aukoton sukuselvitys vainajasta syntymästä kuolemaan saakka. Tarvitaan myös virkatodistukset kuolinpesän osakkaista eli niistä, jotka perivät vainajan omaisuutta. Perinnöstä täytyy maksaa veroa. Siksi perunkirjoitus jätetään verotoimistoon kuukauden kuluessa perunkirjoitustilaisuudesta. Lisää tietoa perunkirjoituksesta on oikeuslaitoksen ja verohallinnon sivuilla.
Linkkejä
Hautaustoimilaki
Luterilaisten seurakuntien yhteystietoja
Kuolevan potilaan hoito ja vainajan käsittely islamin uskonnon mukaan Suomessa