Structure_LogoPart1
Valitse aihe:



Suomalainen tapakulttuuri

Jos tietää jotain suomalaisesta tapakulttuurista, on helpompi ymmärtää suomalaisia. Samalla voi ymmärtää paremmin myös itseen kohdistettuja odotuksia. Suomessa tapakulttuuri on vielä aika yhdenmukaista. Siksi suomalaiset joskus vierastavat uusia asioita ja erilaisia tapoja toimia. Toisaalta suomalaisessa yhteiskunnassa kaikki ovat tasa-arvoisia ja kaikkia on kohdeltava yhtä oikeudenmukaisesti. Naisten ja miesten tasavertaisuutta pidetään Suomessa tärkeänä.

Suomalaiset saattavat tuntua alussa töykeiltä ja hiljaisilta. He sanovat asiat suoraan ja rehellisesti. Keskustelu on epämuodollista ja sinuttelu tavallista. Suomalainen keskittyy omiin asioihinsa ja kunnioittaa toisten yksityisyyttä. Sanotaankin, että suomalaiseen voi olla vaikea tutustua, mutta ystävyydestä tulee elinikäistä. Nyky-Suomessa yhteiskunnan perusta on yksilö, ei perhe. Kulttuuri on yksilökeskeistä, kuten monessa muussakin länsimaassa. Ahkeraa ja sisukasta ihmistä arvostetaan.

Suomalainen haluaa käyttää aikansa järkevästi. Hän suunnittelee asiat etukäteen ja noudattaa sovittuja aikatauluja. Hän pitää lupauksensa ja odottaa samaa muiltakin.

Ristiriidat suomalainen ratkaisee mieluiten keskustelemalla. Hän ei halua asettaa ketään hankalaan tilanteeseen. Suomalainen ei mielellään näytä tunteitaan julkisesti. Suomalaiselle tärkeitä asioita ovat esimerkiksi luonto, hiljaisuus ja sauna. Saunassa käydään niin perheenjäsenten, ystävien kuin liikekumppaneidenkin kanssa. Tärkeitä poliittisia keskustelujakin käydään joskus saunassa!

On hyvä muistaa, että jokaisella on oma kulttuurinen taustansa, joka vaikuttaa tapaan nähdä asiat. On helpompi ymmärtää toista ja toisen kulttuuria, kun yrittää ajatella asioita hänen kannaltaan. Kysy rohkeasti, jos et ymmärrä jotakin. Väärinkäsityksiä syntyy vähemmän, kun puhuu avoimesti ja rehellisesti.

Lue lisää suomalaisista tavoista
Suomalainen yrityskulttuuri