Koulutus Turussa
Peruskoulutus
Esiopetus
Turussa esiopetuksesta vastaavat sosiaali- ja opetustoimet.
Peruskoulutus
Milloin lapsi aloittaa peruskoulun?
Lapsi aloittaa koulun sinä vuonna, kun hän täyttää 7 vuotta.
Kuinka kauan peruskoulu kestää?
Yleensä koulu kestää 9 vuotta. Perusopetuksen lopussa lapsi saa päättötodistuksen. Päättötodistus on tärkeä siksi, että sillä voi pyrkiä opiskelemaan ja työhön.
Mitä lapsi tekee peruskoulun jälkeen?
Lapsi pyrkii yleensä opiskelemaan ammatilliseen koulutukseen tai lukioon eli toiselle asteelle.
Miten lapsi pääsee peruskouluun?
Ensin lapsi tarvitsee terveystodistuksen, jos hän tulee EU:n ulkopuolelta tai Virosta, Latviasta, Liettuasta, Puolasta, Slovakiasta, Sloveniasta, Tsekistä, Unkarista, Maltalta, Kyprokselta, Romaniasta tai Bulgariasta.
Terveystodistuksen saat terveyskeskuksesta.
Kun olet varannut ajan lääkäriin, voit mennä ilmoittamaan lapsen kouluun, joka on lähellä kotia.
Mihin kouluun lapsi menee?
Jos lapsi ei osaa suomea, hän menee ensin valmistavaan opetukseen. Valmistavassa opetuksessa hän opiskelee suomea ja muita aineita pienessä ryhmässä noin vuoden ajan. Valmistavan opetuksen ryhmiä on joissakin kouluissa.
Apua saat kaikista kouluista tai opetuspalvelukeskuksesta, osoite: Käsityöläiskatu 10, puhelin: 02 - 2629 344.
Jos lapsi osaa suomea, hän menee yleensä kouluun, joka on lähellä kotia.
Jos lapsi osaa hyvin englantia, hän voi pyrkiä myös Turun kansainväliseen kouluun.
Saako koulussa opetusta omalla kielellä?
Joissakin kouluissa on omakielisiä opettajia ja koulunkäyntiavustajia, jotka auttavat oppilaan äidinkielellä ymmärtämään eri oppiaineiden asioita.
Turun peruskouluissa opetetaan yli 20 eri kieltä. Tietoa oman äidinkielen opiskelusta ja ilmoittautumisesta saa omasta koulusta. llmoittautuminen on sitova, ja perhe huolehtii lapsen matkoista oman äidinkielen opetukseen. Opetus ei maksa mitään.
Missä voi opiskella suomea?
Vieraskieliset peruskoululaiset opiskelevat suomea toisena kielenä omassa koulussaan.
Muut suomen kielen opiskelusta kiinnostuneet löytävät tietoa suomen opiskelusta Infopankin sivulta Aboavitan kurssikalenterista tai Turun kaupungin sivulta ”Aikuisten maahanmuuttajien koulutus Turussa”
Maahanmuuttajataustaisten nuorten opetuksesta lisätietoa saat iltalukiosta.
Lisäopetus ”Kymppiluokalla”
Tietoa lisäopetuksesta Turussa.
Toisen asteen koulutus
Lukio
Tietoa lukio-opetuksesta Turussa
Turussa olevien lukioiden yhteystiedot
Toisen asteen ammatillinen koulutus
Miksi maahanmuuttajataustaisten nuorten on osallistuttava Turun ammatti-instituutin kielikokeeseen?
Jos Turun ammatti-instituuttiin yhteisvalinnassa hakevan äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, hänen on suoritettava hyväksytysti oppilaitoksen kielikoe (koe järjestetään joka kevät ja syksy), valtakunnallinen S2-koe tai yleinen kielikoe (taso 3) voidakseen tulla valituksi.
Kaikki tutkintotavoitteiseen koulutukseen hakevat, joiden äidinkieli on muu kuin suomi tai ruotsi, kutsutaan kielikokeeseen. Kielikokeella halutaan varmistaa, että hakijalla on ammattiopinnoissa vaadittava riittävä suomen kielen taito.
Mitä koulutusta Turun ammatti-instituutissa on erityisesti maahanmuuttajanuorille?
Turun ammatti-instituutissa järjestetään nuorten maahanmuuttajien koulutusta, jossa opiskelijoille annetaan valmiudet opiskeluun ammatillisen peruskoulutuksen eri linjoilla. Koulutuksen tavoitteena on parantaa opiskelijan mahdollisuuksia päästä ammatillisiin opintoihin.
Koulutuksen aikana opiskellaan suomen kieltä, matemaattisia ja yhteiskunnallisia aineita sekä tutustutaan eri koulutusaloihin ja ammatteihin. Opiskelijoille tehdään henkilökohtainen opetussuunnitelma. Koulutus kestää noin vuoden.
Valmistavan koulutuksen opiskelijat ovat oikeutettuja normaaliin opintotukeen ja koulumatkatukeen. Opiskelija on oikeutettu myös kotoutumistukeen, mikäli valmistava koulutus sisältyy hänen kotoutumissuunnitelmaansa.
Mitä tukea maahanmuuttajataustainen nuori voi saada ammattiopintojensa aikana Turun ammatti-instituutissa?
Turun ammatti-instituutissa on joka koulutalossa opinto-ohjaaja ja terveydenhoitaja. Lisäksi oppilaitoksessa toimii tukitiimi, johon kuuluu kaksi psykologia, kaksi urasuunnittelijaa, kaksi kuraattoria, sosiaaliohjaaja sekä opiskelijasihteeri.
Kaikilta näiltä henkilöiltä opiskelija saa apua erilaisissa opiskeluun liittyvissä kysymyksissä sekä tukea muissakin elämäänsä liittyvissä ongelmatilanteissa.
Mitä taloudellista tukea opiskelija saa opintojensa aikana?
Ammatillisessa oppilaitoksessa päätoimisesti opiskelevalla on oikeus hakea Kelan myöntämää opintotukea. Opintotuki myönnetään opintojen laajuutta vastaavaksi ajaksi. Opintotuki koostuu kolmesta eri osasta: opintorahasta, asumislisästä sekä opintolainan valtiontakauksesta.
Opintoraha on veronalaista tuloa. Opintorahan suuruuteen vaikuttavat: ikä, asumismuoto sekä siviilisääty. Perusteettomat poissaolot voivat aiheuttaa opintotuen keskeytyksen.
Asumislisä on tarkoitettu opiskelijalle, joka asuu vuokra- asumisoikeus- tai osaomistusasunnossa. Omistusasunnossa tai vanhempien luona asuville opiskelijoille asumistukea ei myönnetä. Perheelliset opiskelijat hakevat yleistä asumistukea.
Opintolainan valtiontakaus voidaan myöntää opintorahaa saavalle opiskelijalle. Lainantakauksen voi myös saada tietyissä poikkeustapauksissa ilman opintorahaa, esimerkiksi itsenäisesti asuva opiskelija, jonka vanhempien tulot estävät opintorahan maksun tai alle 17-vuotias opiskelija, jonka lapsilisä estää opintorahan myöntämisen.
Aikuiskoulutus
Tietoa aikuiskoulutuksesta Turussa.
Maahanmuuttajille suunnattu koulutuskokonaisuus
Lisätietoa maahanmuuttajien koulutuksesta.
Aboavitan koulutuskalenterista löydät tietoa Turun seudulla järjestettävästä ammatillisesta koulutuksesta maahanmuuttajille. Sivuilta löydät myös tietoa Suomen kielen kursseista ja muusta kurssitarjonnasta.