"Työ tekijäänsä neuvoo."
(Suomalainen sananlasku)
Jos et löydä työpaikkaa avoimilta työmarkkinoilta, sinulla on monta muuta vaihtoehtoa. Voit kokeilla työtä työharjoittelussa, työkokeilussa, työllistämistuella tai oppisopimuksella. Näissä kaikissa tukimuodoissa osa palkasta tai koko palkka tulee valtion ja kunnan työllistämisrahoista.
Työharjoittelussa
saat työkokemusta. Siitä on hyötyä, kun haet myöhemmin työtä. Työharjoitteluajalta saat työmarkkinatukea.
Jos sinulla on vasta vähän työkokemusta Suomesta, tai jos et ole päässyt lainkaan töihin, vapaaehtoistyö on hyvä tapa päästä sisälle työelämään. Monet työskentelevät vapaaehtoisesti yhdistyksissä ja esim. auttavat muita maahanmuuttajia sopeutumaan suomalaiseen yhteiskuntaan. Vapaaehtoistyöstä ei saa palkkaa, mutta työkokemuksesta on hyötyä, kun myöhemmin haet palkallista työtä.
Työkokeilu on tarkoitettu ihmisille, joilla on jokin terveydellinen este löytää työpaikka, sekä niille, jotka haluavat vaihtaa ammattia tai kokeilla uutta ammattia.
Työllistämistuki eli palkkatuki on tarkoitettu tueksi palkkauskustannuksiin työnantajalle, joka palkkaa työttömän työnhakijan. Palkkatukea voidaan kerrallaan myöntää enintään 10 kuukauden ajaksi. Sitä haetaan työvoimatoimistosta.
Oppisopimukseen
kuuluu työtä ja opiskelua. Oppisopimus kestää tavallisesti 1-4 vuotta. Aika riippuu koulutuksestasi sekä ammatista, jonka valitset. Oppisopimus on määräaikainen, palkallinen työsuhde.